Heti julkaisuvapaa tiedote 14.12.2005

 

Peliyrittäjyyttä tukeva ELVI-projekti alkaa jakaa myös tuotekehitysrahaa

 

Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksella toteutettava pelialan yrittäjyyttä edistävä ELVI-projekti on reilun puolen vuoden toiminnan aikana saanut jo useita kehityskelpoisia konsepti-ideoita. Jatkokehiteltäviksi ideoista on päätynyt yhdeksän. Kuusi ideaa on tullut yksityishenkilöiltä ja loput jo toimivilta yrityksiltä. Kolmen ryhmän kanssa projektissa on vakavasti mietitty yrityksen perustamista, jotta ideoita voitaisiin kehittää valmiimmiksi.

--Tavoitteenamme on saada Oulun alueelle peliyrityksiä, joten jaamme tuotekehitysrahaa vain täällä toimiville yrityksille. Tuemme hyvien peli-ideoiden päätymistä kaupallisiksi tuotteiksi asti. Tarjoamme avun alusta loppuun eli ideasta lähes valmiiseen tuotteeseen. Yritys voi saada pitkälle suunniteltuun ideaansa asiantuntija-apumme lisäksi kehitysrahaa, joka mahdollistaa esimerkiksi demon tekemisen, ja sen esittelemisen suurille julkaisijoille. Paljon tätä enempää ei alkavaa peliyrittäjää voi enää tukea, joten ihme on, jos ala ei lähde täälläkin kasvuun, professori Tony Manninen painottaa.

 

Vuorovaikutteisille viihdesovelluksille ja pelien konsepti-ideoille onkin projektissa jatkuva haku menossa. Nyt jatkokehittelyssä olevat ideat ovat hyvin erilaisia. Joukossa on esimerkiksi lapsille suunnattu puheterapiapeli, pohjoismaiseen mytologiaan pohjautuva käsikonsoleilla pelattava roolipeli ja antropologinen peli, joka mahdollistaa eri kulttuureihin tutustumisen.

--Yhteistä kaikille on se, että tekijät ovat oman alansa vahvoja tietäjiä, joilla ei ole hirvittävästi kokemusta peleistä tai teknologisista ratkaisuista. Ideat ovat siis selvästi sisältöpainotteisia, mitä pidämme projektissa todella hyvänä asiana, projektisuunnittelija Pasi Pirttiaho iloitsee.

 

Projektissa suunnitellaan lisäksi pelialaa kehittävää säännöllistä ELVI Game Club -tapahtumien sarjaa.

--Haussa on nyt sopivan viihtyisät tilat ja tarkoitus on ensi vuonna aloittaa kuukausittain pidettävien tapahtumien sarja. Niissä pelataan ja elävöitetään alaa sekä tarjotaan pelikehittäjille asiantuntijakontakteja. Tavoitteenamme on myös tätä kautta löytää lisää uusia peli-ideoita ja sovelluksia sekä hyöty- että viihdepuolelta, Pirttiaho visioi.

 

ELVI:ssä kilpailutetaan ensi vuodelle uusi asiantuntijaryhmä arvioimaan konsepti-ideoita ja työstämään niitä eteenpäin. Asiantuntijahaku on jo menossa ja loppuu vajaan viikon kuluttua. Kilpailutuksella haetaan uusia näkökulmia tuotekehitykseen. Tänä vuonna asiantuntijaryhmässä oli seitsemän henkeä, joista kolme ulkomailta. Asiantuntijavalintoihin vaikuttavat projektissa kehiteltävien ideoiden tarpeet. Projektissa tapahtuu myös henkilövaihdos, kun uudeksi projektipäälliköksi tulee Suvi Latva. Hän aloittaa työnsä vuoden alussa ja pitää tulevaa kaksivuotista työjaksoa haastavana, mutta äärimmäisen mielenkiintoisena. Tavoitteet ovat selvät ja projekti etenee suunnitelmien mukaan. Latva on valmistunut taiteen maisteriksi media- ja suunnitteluteknologiasta vuonna 2003 ja siirtyy Ouluun suoraan Lapin yliopistosta, jossa on työskentelee vuoden loppuun asti suunnittelijana älykkäitä oppimisympäristöjä tutkivassa Let’s Play -projektissa.

 

Pelialan yritystoiminnan alkamista tukeva ELVI-projekti (Environment for Lucrative Virtual Interaction) alkoi kuluvan vuoden helmikuussa. Projektia johtaa tietojenkäsittelytieteiden laitoksen pelitutkimusyksikkö LudoCraft, joka on alalla jo kansainvälisesti tunnettu tutkijaryhmä. Projektin tarkoituksena on edistää interaktiivisten pelien ja viihdesisältöjen tuotantoa sekä ylipäänsä toimialakehitystä Oulun alueella. Konkreettisena tavoitteena on saada luotua alueelle pelifirmoja ja niiltä laadukkaita pelejä markkinoille. ELVI-projektin toteuttajana on Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitos, ja se on rahoitettu EU:n tavoite 2 -ohjelmasta (EAKR). Rahoittajatahot ovat Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Oulun kaupunki. Projekti kestää vuoden 2007 loppuun asti.

 

 

LISÄÄ TIETOA:

 

Projektipäällikkö Suvi Latva 040-5924018, suvi.latva@ulapland.fi

Projektisuunnittelija Pasi Pirttiaho 040-5070945, pasi.pirttiaho@oulu.fi

Projektin vastuullinen johtaja, professori Tony Manninen tony.manninen@oulu.fi

http://elvi.oulu.fi/